maanantai 29. toukokuuta 2017

Bboy Haitech | Don't Let This Feeling Fade

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

2. Omien vahvuuksien tunnistaminen

Tällä viikolla käsittelimme omia vahvuuksia ja minkä takia vahvuuksia pitäisi vahvistaa eikä heikouksia. Lähetin tutuille viestin ja pyysin heitä kertomaan vahvuuksistani ja kirjoittaisin siitä esseen.

Lähetin parille kaverille ja iso veljelleni.

Hei, olen nyt Tuotantotalouden vapaa valinnaisella kurssilla ”Itsensä tunteminen ja johtaminen” ja aiheena on Omien vahvuuksien tunnistaminen. Minun tehtävänä on kerätä tietoa minun vahvuuksista kysymällä vanhoilta luokkalaisilta, perheen jäseniltä ja entisiltä työkavereilta.

                      Sinun tehtävänä on kirjoittaa minun vahvuuksistani lyhyen tekstin. Muistelet mitä olemme tehneet yhdessä ja mitä on jäänyt mieleen minun vahvuuksistani. Kirjoitan toki sinulle takaisin vastapalvelukseksi. Niin ja jos haluat.



Olen parhaimmillani omasta mielestäni terveenä ja hyvin syöneenä. Pystyn maksimoida ajankäytön ja tehdä paljon hyödyllistä asiaa. Koulutehtävät ja ohjelmoinnin tekeminen sujuu paljon paremmin kun olen parhaimmillani. Olen myös huomannut Aalto-yliopistossa, että saan eniten irti läksyistä työskennellessä kavereitteni kanssa. Pystyn silloin kysymään helposti apua ja myös antaa apua kun on tarvetta. Keskustelemme eri tehtävistä ja niin minulle jää paremmin mieleen kuin pelkästä lukemisesta. Pidän pienestä kilpailuhenkisyydestä kaveriporukassa, kun toinen on vähän edellä, niin pitää itse vähän skarpata lisää.
                      Periksi antamattomasta vahvuudesta olen tietoinen, mutta aina en vain jaksa tehdä asioita mitkä eivät minua kiinnosta. Pystyn vahvistaa ja parantaa tätä vahvuutta tekemällä kalenteriin tehtäviä, joita pitäisi tehdä ja niihin pistäisin jonkin määränpään. Määränpäällä tarkoitan tietyn asian loppuun tekemisen johonkin aikamääreeseen. Olin hyvin sinnikäs ja ahkera tekemään valmennuskurssin matematiikan ja fysiikan tehtäviä ennen kuin pääsin Aalto-yliopistoon. En antanut periksi vaikka kaverit kutsuivat minut ulos tai rannalle ja sääkin oli todella hyvä. Sen jälkeen minulla ei ole ollut samanlaista periksi antamatonta tunnetta. Minun pitäisi ylläpitää tätä vahvuutta elämäni loppuun saakka. Asettamalla realistisia tavoitteita ja saavuttamalla niitä, pysyy minun mielenkiintoni asettaa uusia ja vaativampia tavoitteita. Laittamalla kalenteriin tehtäviä, joita pitää tehdä tiettyyn kellon aikaan ja siirtymällä aina vaan seuraavaan tehtävään toimii minulla todella hyvin. Saan asioita hoidettua ja minulle jää loppupäivälle paljon aikaa.
                      Positiivinen asenne kavereiden kanssa on minulle tärkeä asia. Olen oppinut kokemuksista, ettei kukaan halua olla negatiivisen ihmisen seurassa. Negatiivisuus heijastuu ja siitä tulee yleensä masennusta ja muita vastaavanlaista tunnetta. Koitan olla hauska ja saada ihmiset pitämään minun seurastani samaistumalla asioihin mihin pystyn samaistumaan. Hymyilen ja näytän kiinnostuneelta kaverin asioista aidosti. Olen hyvin kiinnostunut ihmisten saavutuksista ja näytän kunnioitusta sitä kohtaan, kun hän on panostanut ja käyttänyt aikaa tavoitteen suorittamiseen.
                      Kun minuun on tutustunut vähän enemmän niin kaverini oli huomannut minussa leikkimielisyyttä ja harmitonta pilailua kaveriseurassa. Tämä tuo yleensä naurua ja hauskoja tilanteita elämään. Erilainen arki on mielestäni paljon positiivisempaa kuin sama toistuva arki. Pidän matkustelusta ulkomailla, mutta en ole löytänyt aikaa matkustella ja nähdä uusia asioita. Uusien tilanteiden kohtaaminen kiehtoo minua ja myös vieraille ihmisille puhuminen. Olen joskus liiankin leikkimielinen ja aivan väärissä tilanteissa, jolloin nolostun ja siirryn yleensä etäämmälle. Lukion aikoihin olin kaveriporukassa stereotyyppisesti hauska ja vitsaileva tyyppi, mutta se oli mielestäni ihan kiva juttu.
                      Kannustin kavereitani tekemään asioista, mistä he pitävät ja varsinkin jos ne eivät vahingoittaneet heitä itseään. Kannustamalla muita saavuttamaan heidän tavoitteitaan auttoi myös minua omissa tavoitteissani. Todella harvoin kadehdin sitä, että muut saivat tavoitteitaan toteutetuksi ja minulla tavoitteiden saavuttamiseen veisi vielä paljon aikaa. Tahdon auttaa ystäviäni pitämään kiinni unelmista ja realistisista tavoitteista, koska olen asennoitunut siihen että haluan ystäviä, keillä on unelma ja he pystyvät toteuttamaan ne.
                      Toinen kavereistani kertoi minun spontaanisuudesta eri tilanteissa, kuten tylsinä hetkinä olen keksinyt jotain hullun tyhmää tekemistä ja siitä on tullut todella hauskaa. En jää kauaksi miettimään mitä tietyissä tilanteissa pitäisi tehdä, vaan tartun hetkeen ja teen mitä mieleni silloin sanoo yleensä. Joskus siitä ei seuraa hyvää, mutta ajattelen niin, että joitakin tilanteita tule uudestaan. Spontaanisuus tuo arkeen erilaisuutta ja arvostan sitä todella paljon. Tulee erilaisia tunteita, kun kohtaa uuden ihmisen tai kaveriporukassa tehdessä jotain yhdessä.
                      Luottamuksellisuudessa kavereitteni kesken on hyvin vahva, koska ilman luottamusta, ei voi saada kunnon kavereita. Sellaisia kavereita, jotka eivät jätä sinua taakseen ja auttavat apua pyytäessä. Luotettavissa ja salaisissa asioissa pystyn todella hyvin pitämään ne salassa, jos ja vain kaveri on niin sanonut. Joskus kerron kaverin salaisuuden, mutta olen aina miettinyt aivan päätyyn saakka seurauksista ja päättänyt sen, että voin kertoa sen asian. Luottamuksen parantaminen uusien ystävien kanssa on hankalaa, mutta sen pystyy tehdä olemalla läheinen ja hyvin tutustunut toiseen ihmiseen.
                      Työmoraalini on kasvanut ja laskenut elämän tilanteesta riippuen. Pääsykokeiden kohdalla se oli aivan huipussaan ja lukion viimeisenä vuotena oli todella matalalla. Jotta pitäisin työmoraaliani vahvana, niin tulisi minun seurata kalenteristani asioita mitä minun pitäisi tehdä ja tehdä kunnolla se asia. Työmoraalissani häiritsee joskus kannustus, mutta en tiedä miksi. Ehkä otan kannustuksen niin, että olen tehnyt tarpeeksi töitä ja ystäväni kannustaa minua mielestäni väkisin. En itsekään ymmärrä sitä. Olen vaativa ihminen ja työmoraaliani parantaisi ennemminkin käskyt ja moittiminen saamattomuudesta. Koska en ollut saavuttanut mitään suurta ennen kuin pääsin Aalto-yliopistoon, niin työmoraaliani paransi myös tavoitteet.
                      Olen hyvin utelias kiinnostavia asioita kohtaan, kuten fysiikassa ja luonnon lait. Olen myös kiinnostunut ihmisten kyvyistä ja saavutuksista. Haluan kuulla miten he ovat ne saavuttaneet ja kuinka kauan siinä saavutuksessa kesti. Tällä tavoin tiedän sitten, jos minulla on samantapainen tavoite, niin pystyisin helpommin saavuttamaan sen, koska tiedän tavoitteen haasteet. Tahdon tutustua uusiin erilaisiin ihmisiin, joilla on erilaisia tavoitteita, mitä haluaisin kuulla ja sen kuulemisesta on varmasti hyötyä minulle tulevaisuudessa.
                      Haluan kehittyä koko ajan elämässäni ja mennä eteenpäin kaikista esteistä riippumatta. Erilaisia taitoja harjoittamalla selviydyn erilaisista tilanteista tulevaisuudessa. Pidän kirjoista ja ihmisistä, jotka haluavat rikkoa omia ennätyksiä ja saavuttaa suurta elämässään. Ihmisiä, jotka haluavat ja uskaltavat mennä pois mukavuusalueelta.
Pidän mieleni lujana, tavoitteistani kiinni, ja parannan työmoraalia noudattamalla kalenterini tehtäviä. Pysymällä järjestyksessä ja kunnossa, niin saan asioita tehtyä paljon tehokkaammin. Tutustumalla uusiin haasteisiin tehtävissä ja tutustumalla ihmisiin, menen pois mukavuusalueelta ja minusta tulee entistä rohkeampi persoona. Olemalla aito ja luottamuksellinen, parantaa pitkäkestoista ystävyyttä ja turvallisuuden oloa. Tutustumalla ja kuuntelemalla ihmisten tavoitteista ja saavutuksista ja ottamalla niistä mallia voi helpottaa tavoitteiden toteuttamista.

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

1. Itsensä tunteminen ja johtaminen

Olen aloittanut tuotantotalouden kurssin 2015 keväällä ja kurssilla käsitellään asioita, kuten vahvuuksia, tavoitteiden saavuttaminen, tunteet ja paljon muuta. Valitsin tämän vapaa valinnaiseksi, koska haluan kehittää ja tuntea itseäni henkisesti. Haluan kuulla uusia ideoita ja näkemyksiä itsensä johtamisessa ja kehittämisessä. 


1.1    Odotukseni ja tavoitteeni kurssin suhteen


Minulla on ollut pitkään hyvin yleinen ongelma pitää motivaatiota yllä ja saada asioita tehtyä. Tuhlaan aikaani useimmiten turhiin asioihin kuten pelaamiseen ja YouTube-videoiden katselemiseen, vaikka joskus pitääkin antaa itselle aikaa hupiinkin. Annan sitä vaan liikaa, enkä kohtuullista määrää. Asioita on vaikeaa aloittaa kuten tämänkin tekstin aloittaminen, mutta kun aloitan, niin suoritan tehtävän yleensä loppuun. Enkä yleensä palaa takaisin tehtävään, jos ei ole ihan pakko palata. Haluaisin oppia palaamaan takaisin kirjoittamiin teksteihini ja tehtäviini. Se palauttaisi mieleeni asioita, joita olisin käsitellyt paljon paremmin mieleen.
                      Haluaisin myös oppia pitämään motivaatiota korkealla tietyissä asioissa kuten salilla käynti tai koulutehtävien tehtävien tekemisessä. Olen työstänyt motivaatiotani tekemällä kouluhommia koulukavereiden kanssa ja salilla teen erilaisia harjoituksia eri kerroilla. Mutta silti kun kouluhommien työmäärä kasvaa niin salilla käyminen tai lenkkeily määrä vähenee ja lopulta loppuu. Haluaisin oppia viikoilla, jossa on paljon kouluhommia ja silti pitämään motivaationi treeneissä. Toinen ongelma on kun koulussa alkaa loma, niin yleensä en lomalla saa mitään aikaiseksi ja rytmi ei ole yhtään kohdillaan. Minun pitäisi loman alkaessa tehdä tavoitteita loman ajaksi ja pistää tavoitteet realistisiksi eli en saisi pistää mitään mahdottomia tavoitteita. Mahdollisimman helppoja ja tavalliseen arkeen liittyviä tavoitteita pitäisi suunnitella loman ajaksi. Kurssilta odotan ajan käytön maksimointia ja miten pitää motivaatiota lähes koko ajan ylhäällä. Miten saada asioita tehtyä, vaikka tavallinen päivärutiini poikkeaisikin normaalista koulupäivästä.
                      Haluan oppia kurssilta myös minun omia vahvuuksiani, mitä en ole ehkä huomannut ja miten voisin vahvistaa niitä. Luettuani ”Managing Oneself” artikkelin, huomasin, että vahvuuteni ei ollut kuunteleminen vaan enemmänkin kirjoittaminen ja lukeminen, mutta kirjoittaminen enemmänkin.
                      Minulla on ollut aikoja, jolloin minua stressaa koulutyöt niin paljon etten kerkeä tehdä yhtään mitään muuta kuin koulutöitä. Haluaisin maksimoida ajan käytön niin, että saisin ne hoidettua ajoissa(käyttämällä kalenteria) ennen kuin ne kasaantuvat juuri ennen määräaikaa. Odotan kurssilta erilaisia tapoja vähentämään stressiä ja saamaan enemmän aikaan ennen koulutöiden määräaikaa.
                      Tavoitteeni tämän kurssin suhteen on oppia uusia ja kehittää vanhoja asioita. Yritän saada kaiken irti tästä kurssista tekemällä muistiinpanoja luennoilla ja panostaa kotitehtävien tekoon. Minulla on korkeat odotukset kurssilta, että oppisin uusia asioita ja näkemään asioita uusista näkökulmista kuten: ajankäytön hallitseminen, motivaation ylläpitämisen eri näkökulmat ja vahvuuksien tunnistaminen.

                      Odotan kurssilta erilaisia ideoita ja keinoja päästä tavoitteisiini. Tahdon kuulla eri luennoitsijoilta erilaisia ideoita mitä olen kuullut ja myös sellaisia ideoita mitä en ole ennen kuullut. Näistä ideoista minulle kehittyy erilaisia käsityksiä nykyisestä elämästä ja miten tulen sitä muuttamaan. Olen kuunnellut neljältä eri luennoitsijalta erilaisia ideoita ja ne ovat olleet hyviä ja hyödyllisiä.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Minun kesätyöni 2014

Hei kaikille!

On 2014 ja kesätöitä on todella vaikeaa löytää, mutta olen kuitenkin saanut töitä. Yritin viime vuoden hommia saada, mutta ne eivät kuulemma tarvinneet työntekijää tai paikka oli mennyt.
Otin yhteyttä Citywork -nimiseen vuokrafirmaan ja sain kolmeksi viikoksi töitä Järvenpäässä olevaan Itab:iin metallityöntekijänä . Työ on vain metalliosien ripustamista koukuille. Koukut vievät metalliosat maalaamon läpi ja metalliosat värjäytyvät valkoiseksi tai harmaaksi. Melkoisen robottimaista työtä, jossa vaaditaan kuitenkin hyvää fyysistä voimaa.
Saan vähän yli 11e/h ja minulla on arkisin klo 6.00-14.30 eli ihan hirveetä herätä aina 5.30 aamulla.
Asuin ensimmäisen työviikon kotona ja huomasin, että on aivan mahdotonta nukkua kun kaikki pitävät ääntä niin myöhään. Kysyin Sennalta yösijaa viikoksi ja sain siellä nukuttua paljon paremmin. Suuret kiitokset Sennalle siitä.  Työn hyvät puolet ovat fyysisen kunnon kasvaminen ja raha, mutta huonoja puolia ovat yli kolme viikkoa samoja hikisiä työvaatteita käyttänyt työparini. Hän hikoilee, haisee ja on juopon näköinen ja se on jokapäiväinen iso miinus. Myös metallipalojen terävistä reunoista tulee ranteisiin haavoja, jotka paranee kyllä ajan myötä.
Tämä on kuitenkin parempi kuin feissari tai puhelinmyynti ja tästä saa tarpeeksi rahaa ainakin kesäksi. Työt loppuvat 18.6, koska työpaikka menee kiinni tai nämä ihmiset pitävät lomaa. Nyt etsin uutta työtä ja kirjoitan lisää blogia myöhemmin.

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Puhelinmyyjä




Hei, oletko koskaan ollut puhelinmyyjänä tai telemarkkinoijana? Mietitkö millaista työtä se olisi jos menisit töihin? Luettuasi tämän tekstin niin tiedät varmasti millaista työtä ja kuinka raskasta se tulee olemaan.
 
Olin Nikolex Oy:llä puhelinmyynti firmalla töissä viime vuoden alku keväästä. Myin koulukiusaamista vastaan olevaa lehteä ja tarkoitus oli saada ihmiset tietenkin avustamaan rahoituksella. Tämän takia neljä lehteä maksoi yli 70 euroa, mutta useimmat ihmiset ymmärsivät tämän vakavuuden ja oli valmiita auttamaan ja näin he avustivat ostamalla lehdet.

Ensimmäinen päiväni töissä oli heti samana koulutuspäivänä. Koulutuksessa selitettiin lehdestä ja asenteesta työskennellä puhelimessa. Minulle annettiin kansio, jossa oli erilaisia myyntipuhe tekstejä, joista valitaan yksi. Opetettiin sinnikkyyttä kun asiakas sanoo montakin kertaa ei niin se voi siltikin lähteä mukaan avustamaan. Opit siis vakuuttamaan asiakkaita puhelimen kautta. Koulutuksessa oli paikan esimies, joka oli mukava ja todella ystävällinen. Hän antoi aina vinkkejä tauoilla ja hymyili aina.
Koulutuksen jälkeen pääsin omaan puhelinkoppiini, laitoin luurin päähän ja puheteksti silmieni alla valmiina ensimmäiseen soittoon. Oli kuumotus päällä kun muut olivat jo aloittaneet soittamisen ja epävarmuus kasvoi, mutta näppäilin numeron ja alkoi asiakkaan puhelin soida. Asiakas vastasi ja aloitin puheen "Hei olen Hai ja soitan... " ja monissa kohtia sanat menivät solmuun ja asiakas ei ollut kiinnostunut avustamisesta ja päätti puhelun. Joka soiton jälkeen tuntui vain rennommalta, vaikka tulikin vihaisia asiakkaita. Joskus käy myös niin, ettei pariin tuntiin kukaan halua avustaa ja alkaa turhautumaan.

Työ on raskasta kun siinä on tietty stressi, että on pakko päästä päivän tavoitteeseen ja myydä se kolme lehteä. Minulle ei ainakaan jäänyt hyvä mieli kun lähdin työpäivän jälkeen kotiin ilman että sain myytyä yhtäkään lehteä. Esimieskin joskus puutui asiaan kun en saanut muutamaan kertaan myytyä mitään.

Työni loppui vähän kesken kun en halunnut mennä takasin sinne stressin takia ja lähetin aina viestejä etten pääse paikalle ja loppujen lopuksi lopetin työn. Tein sitä vähän yli kaksi kuukautta koulun ohella 12h/viikkossa. Työkavereinani oli 17-20-vuotiaita opiskelijoita. Palkkani oli 8e/h + provisiot, jota sain noin joka neljäs kerta riippuen asiakkaista. Joillekin asiakkaille ei tarvitse edes selittää koko juttua niin he ovat jo ihan mukana.
 
Hyvät puolet voisi olla se että puhelinmyynti paikkoja on joka puolella ja sinne pääsee ilman mitään koulutusta. Saa rahaa ja osaamista ihmisten vakuuttamiseen jotkut työntekijät arvostavat sitä että on ollut puhelinmyyjänä. Huonoja puolia ovat asiakkaiden negatiivisuus ja joskus haukkuminen, mutta siihen ei kannata ottaa mitään paineita, koska niillä voi olla huono päivä ja ne purkavat paineen puhelinmyyjiin. Turhautuneisuus ja stressi kun ei saa myytyä lehteä pitkään aikaan, mutta kun jatkaa vain yrittämistä niin kyllä sieltä joku on valmis avustamaan. Palkka on mielestäni pieni verrattuna siihen paljon työtä joutuu tekemään.


Stressaava työ, joka antaa kokemusta puhumisessa ja vakuuttamisesta. 

torstai 24. huhtikuuta 2014

Esittäytyminen

Olen vietnamilainen mies ja jo yli 20-vuotias. Elelen soluasunnossa Helsingissä parin muun tuntemattoman ihmisen kanssa. Yli vuoden soluasunnossa on ollut ihan rentoa, paitsi muutamat kerrat kun esimerkiksi kämppis päätti sen, että hän vie oman mikronsa omaan huoneeseen keittiöstä. Olen luonteeltani nörtti jos sellaista luonnetta on, mutta hauska ja humoristinen ja ehkä vähän nössökin.  Ainakin niin kaverini sanovat kun en uskaltanut tulla Tivolin laitteeseen Mega Spin:iin.
kokkaan usein!

Harrastan tanssia, Breakdancea ja olen harrastanut jo yli 4 vuotta, mutta tietenkin intti oli välissä ja kaikkea muuta tekosyitä keksiikin ettei jaksa aina treenata. Tanssi on minulle tosi tärkeä ja haluan joka kerralla kehittyä enemmän ja enemmän. En kuitenkaan SM-tasoa, mutta se riittää että pystyy heittää näyttävästi settiä kun on tarve.
Barcelonassa kadulla tanssimista

Opiskelen Helsingin Metropoliassa tietotekniikkaa ja aloitin viime vuonna heti intistä päästyäni eli tammikuussa. Koulu on ollut kohtalainen ja olen 3-4 arvosanan oppilas kun siellä on asteikot 0-5. Eli ihan hyvin menee ja olen myös löytänyt kaveri porukan, joista suurin osa ei käy kummoisemmin baareissa. Mielestäni outoa, mutta hyvää porukkaa kuitenkin. Ne tekevät läksyt ja ovat ahkeria, mutta uskon että ne jotain muutakin tekevät.


Kirjoittelen blogeissani eeppisistä reissuistani ja hetkistäni kavereitteni kanssa. Kirjoitan myös tietenkin jostain muustakin, joka avartaisi teidän maailmaa. Lisäilen myös kuvia, kun niitä tulee niin paljon kun on hyvä kamera puhelimessa.

Järvenpäässä kahlitaan jo heti alku keväästä
Tämä oli tällainen lyhyt esittäytyminen ja kun tulee mieleen jotain mielenkiintoista itsestäni niin kerron seuraavissa blogeissani.