keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Puhelinmyyjä




Hei, oletko koskaan ollut puhelinmyyjänä tai telemarkkinoijana? Mietitkö millaista työtä se olisi jos menisit töihin? Luettuasi tämän tekstin niin tiedät varmasti millaista työtä ja kuinka raskasta se tulee olemaan.
 
Olin Nikolex Oy:llä puhelinmyynti firmalla töissä viime vuoden alku keväästä. Myin koulukiusaamista vastaan olevaa lehteä ja tarkoitus oli saada ihmiset tietenkin avustamaan rahoituksella. Tämän takia neljä lehteä maksoi yli 70 euroa, mutta useimmat ihmiset ymmärsivät tämän vakavuuden ja oli valmiita auttamaan ja näin he avustivat ostamalla lehdet.

Ensimmäinen päiväni töissä oli heti samana koulutuspäivänä. Koulutuksessa selitettiin lehdestä ja asenteesta työskennellä puhelimessa. Minulle annettiin kansio, jossa oli erilaisia myyntipuhe tekstejä, joista valitaan yksi. Opetettiin sinnikkyyttä kun asiakas sanoo montakin kertaa ei niin se voi siltikin lähteä mukaan avustamaan. Opit siis vakuuttamaan asiakkaita puhelimen kautta. Koulutuksessa oli paikan esimies, joka oli mukava ja todella ystävällinen. Hän antoi aina vinkkejä tauoilla ja hymyili aina.
Koulutuksen jälkeen pääsin omaan puhelinkoppiini, laitoin luurin päähän ja puheteksti silmieni alla valmiina ensimmäiseen soittoon. Oli kuumotus päällä kun muut olivat jo aloittaneet soittamisen ja epävarmuus kasvoi, mutta näppäilin numeron ja alkoi asiakkaan puhelin soida. Asiakas vastasi ja aloitin puheen "Hei olen Hai ja soitan... " ja monissa kohtia sanat menivät solmuun ja asiakas ei ollut kiinnostunut avustamisesta ja päätti puhelun. Joka soiton jälkeen tuntui vain rennommalta, vaikka tulikin vihaisia asiakkaita. Joskus käy myös niin, ettei pariin tuntiin kukaan halua avustaa ja alkaa turhautumaan.

Työ on raskasta kun siinä on tietty stressi, että on pakko päästä päivän tavoitteeseen ja myydä se kolme lehteä. Minulle ei ainakaan jäänyt hyvä mieli kun lähdin työpäivän jälkeen kotiin ilman että sain myytyä yhtäkään lehteä. Esimieskin joskus puutui asiaan kun en saanut muutamaan kertaan myytyä mitään.

Työni loppui vähän kesken kun en halunnut mennä takasin sinne stressin takia ja lähetin aina viestejä etten pääse paikalle ja loppujen lopuksi lopetin työn. Tein sitä vähän yli kaksi kuukautta koulun ohella 12h/viikkossa. Työkavereinani oli 17-20-vuotiaita opiskelijoita. Palkkani oli 8e/h + provisiot, jota sain noin joka neljäs kerta riippuen asiakkaista. Joillekin asiakkaille ei tarvitse edes selittää koko juttua niin he ovat jo ihan mukana.
 
Hyvät puolet voisi olla se että puhelinmyynti paikkoja on joka puolella ja sinne pääsee ilman mitään koulutusta. Saa rahaa ja osaamista ihmisten vakuuttamiseen jotkut työntekijät arvostavat sitä että on ollut puhelinmyyjänä. Huonoja puolia ovat asiakkaiden negatiivisuus ja joskus haukkuminen, mutta siihen ei kannata ottaa mitään paineita, koska niillä voi olla huono päivä ja ne purkavat paineen puhelinmyyjiin. Turhautuneisuus ja stressi kun ei saa myytyä lehteä pitkään aikaan, mutta kun jatkaa vain yrittämistä niin kyllä sieltä joku on valmis avustamaan. Palkka on mielestäni pieni verrattuna siihen paljon työtä joutuu tekemään.


Stressaava työ, joka antaa kokemusta puhumisessa ja vakuuttamisesta. 

torstai 24. huhtikuuta 2014

Esittäytyminen

Olen vietnamilainen mies ja jo yli 20-vuotias. Elelen soluasunnossa Helsingissä parin muun tuntemattoman ihmisen kanssa. Yli vuoden soluasunnossa on ollut ihan rentoa, paitsi muutamat kerrat kun esimerkiksi kämppis päätti sen, että hän vie oman mikronsa omaan huoneeseen keittiöstä. Olen luonteeltani nörtti jos sellaista luonnetta on, mutta hauska ja humoristinen ja ehkä vähän nössökin.  Ainakin niin kaverini sanovat kun en uskaltanut tulla Tivolin laitteeseen Mega Spin:iin.
kokkaan usein!

Harrastan tanssia, Breakdancea ja olen harrastanut jo yli 4 vuotta, mutta tietenkin intti oli välissä ja kaikkea muuta tekosyitä keksiikin ettei jaksa aina treenata. Tanssi on minulle tosi tärkeä ja haluan joka kerralla kehittyä enemmän ja enemmän. En kuitenkaan SM-tasoa, mutta se riittää että pystyy heittää näyttävästi settiä kun on tarve.
Barcelonassa kadulla tanssimista

Opiskelen Helsingin Metropoliassa tietotekniikkaa ja aloitin viime vuonna heti intistä päästyäni eli tammikuussa. Koulu on ollut kohtalainen ja olen 3-4 arvosanan oppilas kun siellä on asteikot 0-5. Eli ihan hyvin menee ja olen myös löytänyt kaveri porukan, joista suurin osa ei käy kummoisemmin baareissa. Mielestäni outoa, mutta hyvää porukkaa kuitenkin. Ne tekevät läksyt ja ovat ahkeria, mutta uskon että ne jotain muutakin tekevät.


Kirjoittelen blogeissani eeppisistä reissuistani ja hetkistäni kavereitteni kanssa. Kirjoitan myös tietenkin jostain muustakin, joka avartaisi teidän maailmaa. Lisäilen myös kuvia, kun niitä tulee niin paljon kun on hyvä kamera puhelimessa.

Järvenpäässä kahlitaan jo heti alku keväästä
Tämä oli tällainen lyhyt esittäytyminen ja kun tulee mieleen jotain mielenkiintoista itsestäni niin kerron seuraavissa blogeissani.